· Etusivu
  Ajankohtaista
· Lehdistössä ja TV:ssä
· Hoitotahto
· Yhteystiedot
· Liity jäseneksi
· Kirjallisuutta
· Linkit
     AJANKOHTAISTA

· Suomalaiset kannattavat armokuolemaa
· Exitus ry:n säännöt
· Edunvalvontavaltuutus
· Tulemme kertomaan kuolinavusta

EXITUS RY / RF

SUOMALAISET KANNATTAVAT ARMOKUOLEMAA

Iltalehti julkaisi 8.8.2009 Taloustutkimuksella teettämänsä mielipidekyselyn tuloksen, jonka mukaan 80 prosenttia suomalaisista sallisi eutanasian niille parantumattomasti sairaille, jotka sitä haluavat.

EXITUS RY:N SÄÄNNÖT

NIMI JA KOTIPAIKKA
1 §

Yhdistyksen nimi on Exitus ry. Sen kotipaikkana on Helsingin kaupunki.

TARKOITUS JA TOIMINTA
2 §

Exitus ry:n tavoitteena on
- toimia vapaaehtoisen aktiivisen eutanasian, hyvän kuoleman, sallivan lainsäädännön aikaansaamiseksi
- vaikuttaa siihen, että eutanasia ymmärretään yleisesti tarkoin säädetyksi, ihmisarvoakunnioittavaksi
  toimenpiteeksi, joka perustuu ainoastaan parantumattomasti sairaan henkilön omaan vapaaehtoiseen,
  harkittuun pyyntöön ja / tai hänen hoitotahdossaan ilmaistuun päätökseensä, jonka voi suoritukseen asti
  aina halutessaan peruuttaa
- tukea kaikkia terveydenhuollon pyrkimyksiä järjestää Suomeen kattava kuolevien inhimillinen ja
  yhdenmukainen saattohoito

Toimintamuodot
- järjestää eutanasiaa koskevia avoimia esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia pyrkien hälventämään mahdollisia
  pelkoja ja ennakkoluuloja
- yhdistys pyrkii aktiivisesti osallistumaan julkiseen keskusteluun sekä Suomessa että ulkomailla elämän
  loppuvaiheista, kaikkien osapuolten oikeuksista ja velvollisuuksista, herättää ja syventää keskustelua
  jokaisen oikeudesta arvokkaaseen, ja erityisesti parantumattomasti sairaiden kohdalla, myös tuskattomaan
  kuolemaan
- jakaa hoitotahtoa ja eutanasiaa koskevia tietoja esitelmöimällä oppilaitoksissa, kouluissa ja yhdistyksissä.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi järjestää varainkeräyksiä ja arpajaisia. Lisäksi yhdistys voi ottaa vastaan jälkisäädöksiä sekä omistaa arvopapereita.

Yhdistys on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton.

JÄSENISTÖ
3 §

Varsinaiset jäsenet
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä Suomen tai ulkomaan kansalainen, jonka yhdistyksen hallitus hyväksyy.
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla eroamisestaan yhdistyksen kokouksessa.

Mikäli jäsen ei ole kalenterivuoden aikana maksanut vuodelle määrättyä jäsenmaksua, hänet katsotaan eronneeksi yhdistyksestä.

Kunniajäsenet
Yhdistyksen kokous voi hallituksen esityksestä kutsua myös kunniajäseniä. Kunniajäsenen oikeudet ovat samat kuin varsinaisella jäsenellä.

Kannatusjäsenet
Kannatusjäseniksi voidaan hallituksen päätöksellä hyväksyä rekisteröity yhdistys, oikeustoimikelpoinen yhteisö, säätiö taikka yksityinen henkilö.

Jäsenmaksut
Yhdistyksen varsinaisilta jäseniltä perittävien liittymis- ja jäsenmaksujen suuruuden päättää yhdistyksen syyskokous. Kunniajäsen on vapautettu jäsenmaksun suorittamisesta. Kannatusjäsen maksaa syyskokouksen päättämän jäsenmaksun. Kannatusjäsenellä ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksessa.

TOIMIELIMET JA PÄÄTÖSVALTA
4 §

Päätösvalta yhdistyksessä kuuluu varsinaisille jäsenille ja kunniajäsenille.
Jäsenet käyttävät päätösvaltaansa yhdistyksen kokouksissa.
Toimeenpanovaltaa käyttää ja edustaa hallitus. Hallitus voi asettaa asioiden valmistelua varten pysyviä tai tilapäisiä toimikuntia.

HALLITUS 5 §

Exitus ry:n asioita hoitaa hallitus, johon kuuluvat syyskokouksessa valitut puheenjohtaja sekä 6-8 hallituksen muuta jäsentä. Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun kokoonkutsuja katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kaksi hallituksen jäsentä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä vähintään puolet jäsenistä on kokouksessa läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan puheenjohtajan mielipide ratkaisee, vaalissa kuitenkin arpa.

YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINEN 6 §

Exitus ry:n nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa. Yhdistyksen hallituksella on oikeus antaa nimenkirjoitusoikeus erikseen määrätylle henkilölle.

TOIMINTA- JA TILIVUOSI SEKÄ TILINTARKASTUS 7 §

Exitus ry:n toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi.

Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen toimintakertomus on annettava tilintarkastajalle viimeistään kuukausi ennen kevätkokousta. Tilintarkastajan on annettava kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta.

YHDISTYKSEN KOKOUKSET 8 §

Exitus ry:n varsinaiset kokoukset ovat syyskokous ja kevätkokous. Syyskokous on pidettävä marraskuun loppuun mennessä ja kevätkokous huhtikuun loppuun mennessä. Kokouskutsut julkaistaan Suomen Potilaslehdessä ja / tai yhdistyksen internet-sivuilla vähintään 14 päivää ennen kokousta. Mikäli tämä menettely ei kuitenkaan ole mahdollista kokouskutsu lähetetään jäsenistölle kirjeitse vähintään 14 päivää ennen kokousta.

Exitus ry:n ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai hallitus katsoo siihen olevan aihetta taikka vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten hallitukselta kirjallisesti vaatii. Hallituksen on kutsuttava ylimääräinen kokous koolle 60 päivän sisällä siitä, kun vaatimus on esitetty. Ylimääräisestä kokouksesta on ilmoitettava yhdistyksen internetsivulla viimeistään 7 päivää ennen kokousta.

Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 kokouksen avaus 2 valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa 3 todetaan kokouksen sääntöjenmukaisuus ja päätösvaltaisuus 4 hyväksytään kokouksen työjärjestys 5 vahvistetaan toimintasuunnitelma, liittymis- ja jäsenmaksujen suuruus sekä talousarvio 6 valitaan hallituksen puheenjohtaja sekä muut jäsenet 7 valitaan tilintarkastaja ja varatilintarkastaja 8 muut kokouskutsussa mainitut asiat

Kevätkokouksessa käsitellään em. kohtien 1-4 lisäksi: 5 esitetään tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastajan lausunto 4/4 6 päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä

7 muut kokouskutsussa mainitut asiat

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saattaa jonkin asian yhdistyksen kokouksen käsiteltäväksi, hänen on ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA YHDISTYKSEN PURKAMINEN 9 §

Päätös sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolme neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

Yhdistyksen purkautuessa se yhdistyksen kokous, joka purkamispäätöksen on tehnyt, päättää myös varojen käytöstä sopivalla tavalla yhdistyksen päätavoitteiden edistämiseen.

*********

Hyväksytty Exitus ry:n sääntömääräisessä kevätkokouksessa 4.3.2010 Hyväksytty PRH 15.10.2010

EDUNVALVONTAVALTUUTUS ON NYT MAHDOLLINEN

Uusi edunvalvontavaltuutusta koskeva laki tuli voimaan viime marraskuussa eli 1.11.2007. Edunvalvontavaltuutuksella henkilö voi itse ennakoida mahdollista toimintakyvyttömyyttään ja valtuuttaa itse valitsemansa henkilön huolehtimaan niin taloudellisista kuin sairauteensa ja sen hoitamiseen liittyvistä asioistaan sitten, kun ei enää itse siihen pysty. Valtuuttaja siis määrittelee itse valtuutuksen piiriin kuuluvat asiat.

Valtuuttaja voi valita valtuutetukseen joko lähiomaisensa tai jonkun muun läheisen henkilön, joka on suostunut ottamaan tehtävän vastaan. Edunvalvontavaltuutus tehdään kirjallisesti testamentin tapaan. Kahden esteettömän todistajan on oltava samanaikaisesti läsnä, kun valtuuttaja allekirjoittaa valtakirjan ja tunnustaa siinä olevan allekirjoituksensa. Tämän jälkeen todistajat todistavat valtakirjan allekirjoituksillaan. Lähiomainen ei voi toimia todistajana eikä allekirjoittajana.

Allekirjoitettu valtakirja luovutetaan valtuutetulle tai siitä ilmoitetaan muutoin hänelle.

Kun valtuutuksen antanut henkilö tulee kykenemättömäksi hoitamaan asioitaan esimerkiksi sairautensa vuoksi, pyytää valtuutetuksi valittu henkilö maistraattia vahvistamaan valtuutuksen. Valtuutetun on tällöin esitettävä maistraatille alkuperäinen valtakirja ja lääkärinlausunto. Valtuutus tulee voimaan, kun maistraatti on vahvistanut sen.

Edunvalvontavaltuutus eroaa varsinaisesta edunvalvonnasta siinä, että valtuuttava henkilö itse etukäteen valitsee valtuutetun ja määrittelee asiat, jotka tälle haluaa uskoa. Edunvalvojan määrääminen tapahtuu sen sijaan käräjäoikeuden tai maistraatin päätöksellä vasta , kun edunvalvonta on jo tullut ajankohtaiseksi.

TULEMME KERTOMAAN KUOLINAVUSTA

Exitus ry tarjoaa kouluille, seurakunnille ja kansalaisjärjestöille mahdollisuuden tilata puhujan yhdistyksestä. Kysymyksiin eutanasiasta ja kuolinavusta on joskus helpompi vastata suoraa yleisölle. Monimutkaisiin ja vaikeisiin kysymyksiin kun ei ole olemassa helppoja tai yksiselitteisiä vastauksia. Siksi olemme valmiita astumaan ihmisten kuultaviksi.

Puhujamme tarjoaa erinomaista lähdeaineistoa koulujen elämänkatsomustunneille, paneelikeskusteluihin tai erilaisten kansalaisjärjestöjen tilaisuuksiin, jotka käsittelevät eettisiä kysymyksiä ja yksilön oikeuksia.

EXITUS RY JAAKKO OJANNE puheenjohtaja puh.: 041-461 6886

JANE TUOVINEN tiedottaja puh.: 09-538 676