Edunvalvontavaltuutus

Jokainen voi edunvalvontavaltuutuksella etukäteen järjestää asioidensa hoidon sen varalta, että tulee myöhemmin kykenemättömäksi hoitamaan asioitaan vaikkapa sairauden tai heikentyneen terveydentilan vuoksi. Tämän mahdollistaa marraskuussa 2007 voimaan tullut edunvalvontavaltuutusta koskeva laki. Tekemällä edunvalvontavaltuutuksen jokainen voi varmistua siitä, että mahdollisen toimintakyvyttömyystilanteessa hänen asioitaan hoitaa hänen itsensä valitsema henkilö.

Miten edunvalvontavaltuutus tehdään?

Edunvalvontavaltuutus on tehtävä kirjallisesti. Valtuuttaja nimeää valtuutetun, joka on suostunut tehtävään, sekä määrittelee ne asiat, jotka haluaa valtuutuksen kattavan: omaisuutensa hoidon, taloudelliset asiat, ja mahdollisesti jopa valtuuttajan henkilöä koskevat seikat kuten terveyden- ja sairaanhoidon. Valtuutus voi siis olla yleisluontoinen, tai se voidaan laatia hyvinkin yksityiskohtaiseksi.

Edunvalvontavaltuutuksesta tulee ilmetä valtuuttamistarkoitus ja ne asiat, joissa valtuutettu oikeutetaan edustamaan valtuuttajaa. Tästä kannattaa keskustella oikeusoppineen kanssa. Luonnollisesti valtuutuksesta tulee selvitä myös valtuuttaja ja valtuutettu sekä maininta tilanteista, joissa valtuutus tulee voimaan, eli jos valtuuttaja tulee sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi kykenemättömäksi huolehtimaan asioistaan. Tämä siitä syystä, että lakia edunvalvontavaltuutuksesta sovelletaan nimenomaan vain sellaisiin valtuutuksiin, jotka on määrätty astumaan voimaan edellä mainituissa tilanteissa.

Kahden esteettömän todistajien on todistettava valtakirja allekirjoituksillaan. Tämän jälkeen valtakirja voidaan joko luovuttaa valtuutetun haltuun tai siitä voidaan ilmoittaa muuten valtuutetulle. Valtakirjaa voi halutessaan muuttaa, tai sen voi peruuttaa.

Milloin edunvalvontavaltuutus tulee voimaan?

Jos valtuuttaja ei enää kykene hoitamaan asioitaan esimerkiksi sairauden vuoksi, valtuutettu voi pyytää maistraattia vahvistamaan valtuutuksen. Tällöin valtuutettu esittää maistraatille alkuperäisen valtakirjan ja lääkärinlausunto tai muun vastaavan asiakirjan, joka todistaa, että valtuutuksen antanut henkilö on tullut kyvyttömäksi hoitamaan niitä nimenomaisia asioita, joita valtuutus koskee. Valtuutus tulee siten voimaan vasta, kun maistraatti on tutkinut ja vahvistanut sen. Maistraatti valvoo muutenkin valtuutetun toimintaa. Valtuutetun tulee esimerkiksi antaa maistraatille luettelo valtuuttajan varoista ja veloista valtuutuksen astuessa voimaan. Maistraatti voi halutessaan pyytää valtuutetulta selvitystä valtuuttajan talouteen liittyvien asioiden hoitamisesta.

Edunvalvontavaltakirjan suhde testamenttiin ja hoitotahtoon

On hyvä pitää mielessä, että testamentti, hoitotahto ja edunvalvontavaltuutus ovat kolme erillistä asiakirjaa. Testamentilla määrätään omaisuudesta kuoleman varalta. Hoitotahdossa puolestaan on kyse asiakirjasta, jolla henkilö antaa ohjeita sen tilanteen varalle, että lääkärit joutuvat tekemään hänen hoitoaan koskevia päätöksiä silloin kun henkilö itse ei voi lausua niistä mielipidettään. Edunvalvontavaltuutus puolestaan rinnastuu pitkälti tavalliseen edunvalvontaan, sillä erotuksella, että edunvalvontavaltuutuksessa edustaminen perustuu henkilön omaan tahtoon.

Edunvalvontavaltuutetun tulee antaessaan hoitosuostumuksen valtuuttajan puolesta ottaa huomioon valtuuttajan antama hoitotahto. Sinänsä siis olemassa olevasta hoitotahdosta voisi periaatteessa mainita edunvalvontavaltakirjassa. Hoitotahtojen osalta on joskus pidetty ongelmallisena sitä, ettei niitä merkitä mihinkään rekisteriin. Periaatteessa edunvalvontavaltakirjaan tehty maininta hoitotahdosta saattaisi tiedon sen olemassaolosta maistraatin rekisteriin, mutta varsinaisesti hoitotahdon rekisteröinnin ongelmaa tämä ei ratkaise. Ensinnäkin, edunvalvontavaltakirja rekisteröidään ainoastaan, jos se sisältää henkilön taloudellisia asioita koskevia määräyksiä. Ei siis lainkaan silloin, jos siinä olisi esimerkiksi pelkkä viittaus hoitotahtoon. Toiseksi, hoitotahdon sisältö itsessään ei tulisi tällöin rekisteriin.

Edunvalvontavaltuutuksen yhteydessä valtuuttaja voi antaan niin sanottuja toimiohjeita valtuutetulle. Näitä ohjeita ei kannata ottaa itse valtuutukseen, vaan ne voidaan antaa erillisellä asiakirjalla. Tällainen toimiohje saattaa sisältää vaikkapa hoitotahdon tapaan määräyksiä siitä, saako esimerkiksi hoidossa käyttää keinotekoisesti elintoimintaa ylläpitäviä hoitomuotoja. Toimiohjeisiin ei suositella otettavaksi viittausta itse edunvalvontavaltakirjaan siitä syystä, että saattaa olla oikeudellisesti epäselvää, onko kyse tällöin vain toimiohjeista, vai onko ne tarkoitettu peräti valtuutetun kelpoisuuden rajoitukseksi. Tämä saattaisi osaltaan viitata siihen, ettei olemassa olevaan hoitotahtoonkaan sitten suositeltaisi viitattavan edunvalvontavaltuutuksessa, mutta mielestäni ei ole lainkaan selvää, mitä haittaakaan siitä olisi, että hoitoatahtoa tulkittaisiin valtuutetun kelpoisuuden rajoitukseksi. Ainakin ulkopuolisille tulisi tällöin tietoon, että hoitotahto on ylipäätään olemassa. Oikeuskäytäntöä asiasta ei ole olemassa, koska laki on uusi. Hoitotahto voitanee mainita edunvalvontavaltakirjassa, jos sen mainitseminen katsotaan hyväksi. Sinänsä hoitotahtojen rekisteröitävyyden ongelmaa tämä uusi edunvalvontavaltuutuksen rekisteröimismahdollisuus ei kokonaan poista.

Järkevää ennakointia

Edunvalvontavaltuutuksen laatiminen on järkevä toimi niin vanhalle kuin nuorellekin. Valtuutuksen voi tehdä 18 vuotta täyttänyt henkilö, joka kykenee ymmärtämään valtuutuksen merkityksen. Silloin, kun asiat luistavat ja kyky huolehtia omista asioista on tallella, ei valtakirja juuri hetkauta jokapäiväistä elämää suuntaan tai toiseen. Se luo lähinnä turvallisuuden tunteen valtuuttajalle myös pöytälaatikossa ollessaan, sillä tällöin valtuuttaja itse tietää, että asiat ovat järjestyksessä. Jos sitten käy niin, että valtakirjalle todella tulee tarvetta vaikkapa sairauden vuoksi, on sellaisen etukäteen laatiminen osoittautunut todella järkeväksi ennakoinniksi, koska oikeustoimikelpoisuuden menetyksen vuoksi valtakirjan laatiminen jälkikäteen voi olla myöhäistä. Valtuuttaja on voinut etukäteen varmistua siitä, että asioiden hoidosta vastaa joku tuttu ja turvallinen henkilö.

Teea Kemppinen
OTM, lakimies
Asianajotoimisto Bützow Oy