MIKSI EUTANASIAA? Tiivis tietopaketti 2019 – Juha Hänninen

Asioita, jotka jäivät kertomatta TV keskustelussa 18.10.2019.

  1. Aktiivista vapaaehtoista kuolinapua tarvitaan tilanteessa, missä ihminen sairastaa kuolemaan johtavaa tautia eikä hoidoilla saada riittävää lievitystä kärsimyksiin ja ihminen toistuvasti toivoo omaa kuolemaansa.
    • Eutanasia
    • Medical assistance in dying (Kuolinapu, MAID), vrt Kanada ja USA
    • Kun potilas itse ottaa kuolettavan lääkkeen, ongelmatilanteita ovat
      1. Liian heikko itse ottamaan/nielemisvaikeus
      2. Pahoinvointi ja oksentaa lääkeaineen
      3. Komplikaatioita useammin
    • Hollannissa mahdollisuus, että lääkäri jatkaa
  2. Kuolinaputahto (Exitus ry)
    • Ihmisen ennakkoon ilmaisema tahto kuinka hän ajattelee, että tulisi menetellä tilanteessa, missä hän on kuolemassa ja kärsimystä ei saada lievitetyksi
    • Korostaa, että kyseessä on ihmisoikeus (vrt Kanada) ja kansalaiskysymys
    • Tiedoksi läheisille ja terveydenhuollolle
    • Ei sitova nykytilanteessa ja mahdollisessa tulevassa tilanteessa, missä kuolinapu olisi käytäntö, tulee ihmisen olla kykenevä uudelleen ilmaisemaan konkreettinen tahtonsa saada kuolinapua
    • Hoitotahto on vain toimenpiteiden rajaamista varten, ei aktiivisia toimia varten
    • ”Oman kuoleman ajatteleminen on hyvä tapa ajatella elämäänsä”
  3. Missä käytännön tilanteissa kuolinapu tulee kyseeseen
    • Odotettavissa oleva elinaika on lyhyt sairauden johdosta
    • Kärsimystä ei saada lievitetyksi
      • Saattohoidon keinot on käytetty
    • Ihminen itse toivoo omaa kuolemaansa ja pyytää sitä
  4. Kuolinapu on mahdollista tällä hetkellä useassa maassa: Hollanti, Belgia, Luxemburg, Kanada, USA 10 osavaltiota ja Kolumbia sekä osassa Australiaa.
  5. Avustaminen kuolemisessa ei ole laitonta Sveitsissä, Suomessa, Itävallassa, Saksassa.
  6. USA:ssa 22 % väestöstä kuuluu MAID piiriin.
    • Oregonissa 1997-2018 on 1459 ihmistä ottanut tänä aikana kuolettavan lääkeaineen.
  7. Yleinen kuolinavun kannatusluku eri maissa on keskimäärin 70-80 %, vastustavia 10-15 % ja EOS 10-15 %
    • Iso-Britannia 80-87 %
    • Australia 73 %
    • USA 72 %
    • Suomi 73 %
    • Ruotsi 61 % ja vastaan 14 %; 25 % EOS
    • Norja 77 %
  8. Italian korkein oikeus on ottanut kannan, ”ettei kuolemassa avustaminen aina ole rikos”.
  9. Espanjassa käydään parlamentaarista keskustelua kuolinavusta.
  10. Iso-Britanniassa kipuyhdistyksen puheenjohtaja, anestesiologi ja kipulääkäri on ottanut kannan, jonka mukaan kuolinapua tulisi edistää koska n 17 kuolemaan johtavaa tautia sairastavaa ihmistä päivittäin kärsii selvityksen mukaan sietämättömästä/lievittämättömästä kivusta.
  11. Hollannissa 6126 avustettua kuolemaa, Belgiassa 2357 kuolemaa
    • Dementiaa (varhainen) sairastavia
      • 2010 – 25
      • 2014 – 81
      • 2018 – 146
  12. Aiemman tahdon perusteella tehtyjä eutanasioita 3, käsitelty oikeusistuimessa.
  13. Hollannissa vähintään 9 päivää pyynnöstä käsittelyyn
    • Ei tarvitse olla terminaalisesti sairas
    • 8 % arvioitu elinaika yli 6 kk
  14. Belgiassa psyykkisin perustein eutanasia
    • 3 psykiatrin saman mielinen arvio tilanteesta oltava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *