On aika ottaa vastuu kaikista kuolevista potilaista

Eduskunta ei saa enää pakoilla ennakkoluulojen ja pelkojen taakse omaa vastuutaan vaikeasti kärsivien, kuolevien potilaiden auttamisessa.

Exitus ry on yli 20 vuoden ajan pohjustanut sitä keskustelua, jonka tulos konkretisoitui alkuvuodesta kansalaisaloitteessa, joka luovutettiin eduskunnalle 14.2.2017. Kansalaisaloitteen takana olivat veteraanipoliitikot Esko Seppänen, Iiro Viinanen, Henrik Lax, Ilkka Taipale ja Osmo Soininvaara. Tämä aloite oli todellinen lahja meille kaikille heiltä.

Myös Exitus ry osallistui kansalaisaloitteeseen liittyvään toimintaan, mm. nimienkeruuprosessiin ja kotisivuillemme laitettiin luettelo niistä yhteiskuntamme vaikuttajista ja toimijoista, jotka halusivat tulla julkisesti omalla nimellään esille aloitteessa. Se on edelleen luettavissa osoitteessa exitus.fi/kansalaisaloite.html.

Tämä nimiluettelo, sekä aloitteen ahkera allekirjoittaminen kertoo siitä, että kansan tahtotila on selvä. Lisäksi jo melkein kymmenen vuoden ajan eutanasian kannatus pätevissä gallup-tutkimuksissa on ollut reilusti vähintään yli 70% luokkaa (jopa yli 80%), kun taas vastustajien määrä on ollut vain noin 10% väestöstä.

Tämän lisäksi myös lääkäreiden keskuudessa eutanasian kannatus on ollut huomattavassa kasvussa koko ajan, ollen tällä hetkellä jo lähes 50%. Hoitotyötä tekevien sairaanhoitajien keskuudessa kannatus on vieläkin suurempi. Sitä mukaa kuin eutanasiasta on keskusteltu asiallisesti, se on saanut kannatusta myös terveydenalan ammattilaisten keskuudessa.

Saattohoidon ammattilaiset joutuvat valitettavasti myöntämään sen tosiasian, että pienelle joukolle vakavasti sairaita kuolevia potilaita kuolemaa edeltävä aika on ollut fyysisesti sietämättömän tuskallinen, eikä paraskaan saattohoidollinen toimenpide, esim. mikään kipulääkitys, ole voinut heidän kärsimyksiään lievittää.

Kaiken tämän pitäisi jo tehdä selväksi Suomen kansanedustajille sen, että eutanasia-lakia ei enää voida sivuuttaa, vaan siihen pitää ottaa kantaa eduskunnassa.

Eduskunta ei saa enää pakoilla ennakkoluulojen ja pelkojen taakse omaa vastuutaan vaikeasti kärsivien, kuolevien potilaiden auttamisessa. Sen vastuulla tässä asiassa on nimenomaan asianmukaisen lain säätäminen eutanasian käytöstä.

Lisätietoja: Katso yhteystiedot

Exitus ry
Lehdistötiedote 14.2.2017

Facebooktwitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *